Muutama sananen itsestäni

Olen Pekka Hämäläinen, kouluttaja, terapeutti ja kirjailija. Lappeenrannassa syntyneenä juureni ovat syvällä karjalaisessa maaperässä, vaikka olenkin asettunut asumaan Läntiselle Uudellemaalle, Lohjalle. Hyvä elämä niin itselleni kuin perheelle ja lastemme perheille on löytynyt täältä pääkaupunkiseudun tuntumasta. Myös yhteys juuriin on säilynyt kiinteänä kesämökin, säännöllisten työkeikkojen ja SaiPan vuoksi.

Peruskoulutukseltani olen teologian maisteri (TM, Helsingin yliopisto 1975). Tämän lisäksi olen kouluttautunut perheterapeutiksi, seksuaaliterapeutiksi, työnohjaajaksi, mentaalivalmentajaksi. Minulla on myös NLP-masterin, ja koutsin (coaching) pätevyydet. Mainiona työkaluna käytän mm. urheiluvalmentajien ja esimiesten koulutuksissa RMP- motivaatioprofiilia, johon minulla on oikeudet.