Maailma tarvitsee tällä hetkellä myötätuntoa ja hyvän voimaa enemmän kuin aikoihin. Sitä tarvitaan urheiluvalmennuksessa, työelämän johtotehtävissä ja arjen monissa vuorovaikutustilanteissa, niin perheessä kuin työpaikallakin. Myötätunto tekee elämästämme tyydyttävää, ravitsevaa ja inhimillistä. Erityisesti nyt kun joudumme koronapandemian vuoksi karttelemaan toisiamme ja elämään erityksissä, omissa selviytymiskuplissamme. Kaiken ahdistavan keskellä toivo paremmasta on hiipumassa. Päivät tuntuvat samoilta, kärsivällisyys uhkaa loppua ja mieli on koetuksella.
Minä uskon myötätunnon voimaan. Myötätunto houkuttelee meidät tutkimaan, mitä me oikeasti kaipaamme, mitkä ovat todelliset tarpeemme ja mikä toisi selviytymisen toivon takaisin elämäämme. On nähtävä jokaisessa ihmisessä oleva hyvä. Myötätunnon vastaus on kohtaaminen, toisen ihmisen hädän ja pelon näkeminen. Kysymys on välittämisestä. Jokainen tarvitsee toisten läheisyyttä, rakkautta ja ehdotonta hyväksyntää. Tarvitsemme myös toistemme turvaa ja lohdutusta. Kun voimme jakaa omaa ahdistustamme toisten kanssa, voimamme alkavat palata. Jaettu taakka on helpompi kantaa. Myötätuntoisen kohtaamisen avulla löydämme toivon.
Tähän tarpeeseen syntyi kirjauutukaiseni Myötätuntoinen valmennus. Lähdin kirjoittamaan sitä kesällä 2019, aluksi siksi, että halusin haastatella suomalaisia huippuvalmentajia ja tutkia heidän kanssaan voittamisen salaisuutta, erityisesti joukkuevoittamisen näkökulmasta. Silloin ei koronasta ollut aavistustakaan. Materiaali, jonka sain haastatteluissa kerätyksi, muutti kysymyksenasetteluni kuitenkin kokonaan toiseksi. Haastateltavat eivät niinkään halunneet puhua voittamisesta, vaan mieluummin oppimisesta ja ihmisenä kehittymisestä. Voittamisen he totesivat lopputulokseksi tehdystä työstä. Sen sijaan he halusivat kertoa matkasta, joka voittoon oli yhdessä joukkueen kanssa kuljettu. Moni korosti tappion merkitystä voittoa tärkeämpänä, kun jotain halutaan oppia ja kehittyä ihmisinä. Ihmisenä kasvu, oman potentiaalin ja joukkueen yhteishengen saavuttaminen nousivat voittamista tärkeämmäksi. Puhuttiin urheilijalähtöisestä valmennuksesta ja turvan tuottamisesta joukkueelle. Keskusteltiin tarpeesta siirtyä valmentajan monologista dialogiin, valmentajan ja pelaajan keskinäiseen, kunnioittavaan ja tasa-arvoiseen kohtaamiseen. Valmentajat korostivat valmennuksen isona päämääränä itsensä johtamisen taitoa, jolloin valmentajan käsky tai pyyntö ei ole urheilijan harjoittelun lähtökohta, vaan tämä on oivaltanut harjoittelun tarpeen oman kehittymisensä vuoksi. Se antaa hänelle myös omaehtoisen ponnistelemisen motivaation. Iso tekijä ihmisenä kasvussa on mentaalivalmennuksella, mielen valmentamisella. Kehityksen ja onnistuneen pelaamisen esteet, kuten käsittelemättömät tunteet raivataan mieltä työstämällä. Tunteita ei paeta, vaan mennään niitä kohti ja koetaan ne sellaisina kuin ne ovat. Se vapauttaa mielen ja kun mieli vapautuu, vapautuu myös keho.
Kesken kirjoitusprosessin tapahtui iso mullistus: koronapandemia saapui maailmaan ja levitti lonkeronsa sen joka kolkkaan. Ihmisiä alkoi sairastua vakavasti, sairaalat täyttyivät ja kuolema niitti satoaan. Maailma suljettiin terveydenhuollon viranomaisten ja poliittisten päättäjien toimin. Maailmanlaajuinen taistelu viikatemiestä vastaan oli käynnistynyt. Tämän prosessin keskellä kysymys voittamisesta urheilussa alkoi tuntua minusta todella pieneltä. Elämä pelkistyi olennaiseen, hengissä selviytymiseen. Tästä syystä päädyin vaihtamaan kirjani nimeksi: Myötätuntoinen valmennus.
Kasvu niin huippu-urheilijaksi kuin -valmentajaksikin on aina matka minuuteen. Haastattelemani mestarivalmentajat panevat rohkeasti itseään likoon kertomalla omista vaikeista tunteistaan, kuten häpeästä, peloista ja syyllisyydestä valmennustilanteissa. He kertovat myös omista kehityshaasteistaan ihmisinä ja antavat vinkkejä siitä, miten vaikeita tilanteita voitetaan ja miten pahoista paikoista päästään eteenpäin. Tässä kasvuprosessissa tärkeintä ei ole voitto vastustajasta, vaan voitto itsestä.
Mutta myötätunto on myös mahtava työkalu työyhteisöissä. Se on suoranainen voimavara. Kun esimies oppii kohtaamaan työntekijöitään myötätuntoisesti, hänen ei tarvitse käskyttää, kyykyttää eikä alistaa heitä. Pelolla johtamista ei enää tarvita. Ystävällinen luottamus saa työntekijät sitoutumaan ja antamaan itsestään parhaansa. Innostuksen ilmapiiri lisääntyy ja tulokset kasvavat.
Yhtä hyvin myötätuntoa tarvitaan perheissä, lähisuhteissamme. Valitettavan usein sisällä kiehuva ahdistus johtaa meidät harhaan uskottelemalla mielellemme, että paha olomme johtuu läheistemme ilkeydestä tai että emme saa tarvitsemaamme rakkautta heiltä. Silloin kun elämäämme kohdistuu ulkoinen uhka, me kaikki odotamme toisiltamme enemmän kuin pystymme antamaan. Puolisosta tai lapsesta tulee oman pahan olon syntipukki, syyllistämisen kohde ja paha olo vain kasvaa.
Pandemian keskellä meitä auttaisi, jos pystyisimme kääntämään omat oikeutetut odotuksemme kysymykseksi: Mitä hyvää minä voin antaa sinulle, tai mitä toivoisit minun tekevän sinun hyväksesi? Myötätunto on ystävällisyyttä, kykyä välittää ja erityisesti pieniä hyviä tekoja. Myötätunto palkitsee aina. Se antaa hyvän mielen itselle ja tekee toisen onnelliseksi. Tämä on ilmainen lahja, jota kannattaa käyttää. Nyt ei ole oikea aika kuluttaa voimavarojamme syyllisten etsintään, vaan ulkopuolisen vihollisen torjuntaan yhteisvoimin. Yhdessä olemme paljon enemmän ja kun olemme samalla puolella, alamme nähdä valoa tunnelin päässä. Myötätunto tekee meistä vahvempia. Se auttaa voittamaan esteitä ja se valaisee polkumme eteenpäin. Ja jonakin päivänä yhteinen vihollisemme on voitettu, myötätunnon ja hyvyyden asein.